Puupohjainen lasinkirkas pakkausmateriaali

Puupohjainen lasinkirkas pakkausmateriaali muovin korvaamiseen

Viime aikojen julkisen keskustelun myötä kuluttajien tietoisuus tuotteiden pakkausmateriaaleista on vahvistunut. Moni kuluttaja haluaisi ostamiensa päivittäistavaroiden pakkauksiin vähemmän tai mielellään ei ollenkaan muovia. Vaikka muovia korvaavien ympäristöystävällisten pakkausmateriaalien kysyntä on kasvussa globaalisti, vaihtoehtoja on tarjolla vielä verrattain vähän.

Puupohjainen innovaatio, Woodly-materiaali, on maailman ensimmäinen lasinkirkas pakkausmateriaali, jonka tuotanto on skaalattavissa, ja joka taipuu eri käyttötarkoituksiin yhtä joustavasti kuin perinteinen öljypohjainen muovi.

Kuinka se konkreettisesti toimii

Monet pakkausalan toimijat etsivät nyt ulospääsyä muovin ylivallasta. Jotkut ehdottavat kartonkia tilalle, tai jopa pakkausten poistamista kokonaan. Todellisuus on kuitenkin se, että muovin ominaisuudet pakkausmateriaalina ovat ylivoimaisen monipuolisia, eikä niistä haluta luopua.

Woodly-materiaalin pääraaka-aine on sertifioitu havusellu – uusiutuva biomassa. Innovaation valtti on se, että tuote on helposti skaalattavissa ja voidaan ottaa käyttöön pakkausteollisuudessa ilman uusia investointeja. Muovigranulaatit voidaan helposti korvata Woodlygranulaateilla kaikissa tuotantoyksiköissä, mikä tekee Woodlysta aidosti realistisen  vaihtoehdon maailmanlaajuisella skaalalla.

Woodlysta on kehitteillä kolme eri tuotesarjaa: (1) Erilaiset kalvotuotteet kääreiksi, kelmuiksi ja pusseiksi (2) ruiskuvaletut tuotteet kuten rasiat, kuplapakkaukset ja saranapakkaukset sekä (3) kartongin ja paperin päällysteet kuten nestepakkaukset ja pikaruokapakkaukset. Toisin sanoen, Woodly-tuotteista kehitetään muoville vaihtoehtoa kaikkeen päivittäistavarapakkaamiseen.

Taloudelliset mahdollisuudet ja laajempi yhteiskunnallinen merkitys

Woodly perustuu biomassaan, jota voidaan kestävästi hyödyntää miljardien ihmisten tarpeisiin. Selluloosa on yleisin orgaaninen polymeeri maailmassa, jolla on hyvät mekaaniset ominaisuudet. Lisäksi Woodly-tuotteita valmistetaan samoilla menetelmillä kuin muovia. Tämän johdosta merkittävien positiivisten taloudellisten ja ekologisten vaikutuksien aikaansaaminen ei edellytä investointeja uuteen infrastruktuuriin. Woodlyn myötä olemme osa ratkaisua ilmastonmuutoksen torjunnassa tarjoamalla vaihtoehtoja fossiilipohjaiselle taloudelle ja sitä kautta CO2-päästöjen vähentämiselle.

Lisäksi Woodly on innovatiivinen tapa kasvattaa puun jalostusarvoa ja viedä suomalaista osaamista kansainvälisille markkinoille. Woodly®-materiaaliin perustuvista tuotteista, hyötyy koko pakkausteollisuuden arvoketju: kuluttajat, kauppa, kuluttajatuotteita valmistavat ja pakkaavat yritykset, pakkauksia suunnittelevat ja valmistavat yritykset, pakkausmateriaaleja valmistavat yritykset ja raaka-ainetoimittajat.

Muita tietoja