Koivukuidusta valmiiksi vaatteeksi

Tekstiilikuitujen kysynnän ennustetaan lähes kaksinkertaistuvan seuraavan noin 15 vuoden aikana. Samalla pula vedestä ja sopivasta viljelymaasta estää puuvillan tuotannon lisäämisen. Jo nämä reunaehdot kasvattavat markkinoita ekologiselle puukuidulle.

FIBICin FuBio Cellulose -ohjelmassa on kehitetty tekstiilikuidun valmistusmenetelmä, joka on ekologinen, turvallinen ja yksinkertainen. Puuselluloosasta saatava uudenlainen Ioncell-tekstiilikuitu on myös korkealaatuista. Sen vetorasitus- ja hankausominaisuudet on todettu erinomaisiksi: menetelmällä valmistetut kuidut ovat vahvempia kuin puuvilla- tai viskoosikuidut.

Lisäksi kuidusta tehdyt tekstiilit tuntuvat ja näyttävät miellyttäviltä.

Koivukuidusta valmiiksi vaatteeksi

Kuinka se konkreettisesti toimii

Selluloosaa liuotetaan ionisessa nesteessä ja liuotettu sellu puristetaan pienten reikien läpi. Näin saadaan aikaan kuitusäikeitä. Syntyneet kuitusäikeet kulkevat hetken ilmassa, jolloin niitä venytetään. Sen jälkeen ne päätyvät vesialtaaseen, jossa selluloosa kiteytyy ja muodostaa kuituja. Samassa yhteydessä ioninen liuotin pestään pois. Kuituja jatkotyöstetään vielä katkomalla, erottelemalla, pesemällä, kuivaamalla, karstaamalla ja kehräämällä.

Menetelmän tutkiminen oli aloitettu jo vuonna 2010 Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulussa. Ionisia liuottimia puolestaan on tutkittu ja kehitetty Helsingin yliopistossa. Läpimurto tapahtui FuBio Cellulose -ohjelmassa vuonna 2013, kun löydettiin ioninen neste, joka liuottaa kuidun ja jolla on lupaavat ominaisuudet nesteen regenerointiin eli kemikaalien palauttamiselle kiertoon.

Taloudelliset mahdollisuudet ja laajempi yhteiskunnallinen merkitys

Tässä menetelmässä raaka-aineena voidaan käyttää kotimaista koivua. Koivua on Suomessa hyvin saatavilla ja se mahdollistaa valmistuksen sellaisessa mittakaavassa, jolla voidaan tyydyttää tulevaisuuden tekstiiliteollisuuden tarpeet.

Tulevaisuudessa syntyvän uuden liiketoiminnan lisäksi teknologialla voidaan korvata nykyään käytössä olevia hyvin haastavia ja vahvoihin kemikaaleihin (mm. suola- ja rikkihappo) perustuvia liukosellun jalostusmenetelmiä.

Muita tietoja